Mä en haluaisi ikinä nukkua kesäöitä, mä haluan vaan istua parvekkeella ja katsoa auringon nousemista, nauttia kävelytien puista, joiden lehdet näyttää hopealta, nauttia hiljaisuudesta ja vapaudesta. Musta on ihana puhua syvällisiä Kaisatytön kanssa, ajatella, ettei mikään oo mahdotonta, että maailmassa on sittenkin joku asia, joka täyttää sanan täydellisyys merkityksen. Kaikki tapahtuu tarkoituksesta, aina välillä mä vaan tiedän sen, tiedän, että mikään asia ja ihminen mun elämässä ei ole siinä turhaan.    

Mua pelottaa, että jos on liian kauan poissa, unohtuuko silloin vastaus kysymykseen, miksi jotain rakastaa. 

Kun mä oon yksin yöllä, rakastan sitä, ettei kukaan voi katsoa mua nyt, ettei kukaan voi koskettaa. Silloin tuntuu, ettei mussa ole mitään fyysistä, tuntuu, että oon vain henki ja elän ikuisesti, mä en kuole koskaan.